Sivut

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Skottilainen viskikakku uudeksi vuodeksi


Koska on uuden vuoden juhlinnan aika, päätin juottaa leipomani kakunkin humalaan. Tämä tattarijauhoista leivottu kahvikakku sai maustua yön yli jääkaapissa, hörpättyään ensin desin verran viskiä.

En yleensä juurikaan käytä tattarijauhoja makeissa leivonnaisissa, mutta tähän kakkuun nämä jauhot sopivat oikein hienosti.

Skottilainen viskikakku (gluteeniton)

200 g maitosuklaata
175 g voita
2,5 dl sokeria
3 kananmunaa
1,5 dl perunajauhoja
n. 3 dl tattarijauhoja (pikkusen reilu 3 dl)
2 tl vaniljasokeria
0,5 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
2 dl kahvia
1 dl viskiä

vuokaan:
voita ja tattarijauhoja

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen.
2. Voitele ja tattarijauhota kakkuvuoka.
3. Sulata suklaa.
4. Sekoita kuivat aineet keskenään.
5. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi.
6. Vatkaa voi-sokerivaahtoon munat yksi kerrallaan.
7. Lisää sulatettu suklaa ja sekoita.
8. Lisää taikinaan vuorotellen kahvia ja kuivia aineita. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
9. Kaada vuokaan ja paista uunissa noin 50-55 min.
10. Kumoa kakku vuoastaan hieman jäähtyneenä.
11. Pese vuoka ja siirrä jäähtynyt kakku takaisin vuokaan, 
12. Kostuta kakku viskillä ja anna maustua jääkaapissa ainakin seuraavaan päivään.


Kakku säilyy mehevänä useita päiviä. 







maanantai 29. joulukuuta 2014

Mariannekakku - uuteen kakkuvuokaan


Olin ollut riittävän kiltti viime vuonna, kun pukki mua muisti kivoilla lahjoilla. Yksi niistä oli tämä kakkuvuoka! Heti oli päästävä testaamaan.



Kokeilin tehdä kakkuun mariannerouheella maustetun kakun, johon oli tarkoitus tehdä kuorrutekin, mutta kakun pinnasta tuli niin kaunis, etten tohtinut sitä millään kuorrutteilla peittää.

Kakun ohje on alunperin Pienet herkkusuut -blogista. Muokkasin sitä vain hieman.


Mariannekakku (gluteeniton)

3 dl piimää
1,5 dl siirappia
1,25 dl sokeria
4,5 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
 1 dl perunajauhoja
3-4 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
vajaa 1,5 tl ruokasoodaa
1 pss mariannerouhetta
115 g sulatettua voita

Vuoan voiteluun voita ja jauhoja

1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
2. Voitele ja jauhota vuoka (käytin perunajauhoja).
3. Sekoita jauhot, kaakaojauhe, vaniljasokeir ja ruokasooda sekä mariannerouhe keskenään.
4. Sekoita piimä, siirappi ja sokeri keskenään.
5. Yhdistä nämä seokset ja lisää lopuksi sulatettu voi.
6. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
7. Kaada vuokaa ja paista noin 50 min.




sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Piparitaikinalla päällystetty kakku (gluteeniton)



Jäikö piparitaikinaa pakkaseen? Eikä peruspiparit enää houkuta? Jos olet jo kokeillut näitä piparipalleroita, niin nyt voisi olla aika tehdä tämän ohjeen kakkua vaikka uudeksi vuodeksi.

Kakku on melko makeaa ja siten hyvinkin riittoisaa. Alkuperäinen ohje, jota olen jonkun verran muutellut, löytyy kinuskikissan blogista (täältä).

Täytteen voi valmistaa jo edellisenä päivänä ennen muuta kakun tekoa, silla se ei vatkaudu, jollei se ole täyin jäähtynyttä. Itse jäähdyttelin sen pakastimessa vähän väliä sekoittaen.



Piparitaikinalla kuorrutettu kakku (gluteeniton)

Pohja:
4 munaa
1,5 dl sokeria
2 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
1,5 tl leivinjauhetta
2 rkl tummaa kaakaojauhetta

Täyte:
200 g cappuccino-fudgepaloja
3 dl kermaa

Kostutukseen:
noin 1,5 dl vahvaa kahvia (kardemummalla maustettuna)

Kuorrutukseen:
noin 1/4 annosta tämän ohjeen gluteenitonta piparitaikinaa


1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
2. Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään.
3. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
4. Lisää kuivat aineet ja nostele taikina varovasti tasaiseksi.
5. Kaada leivinpaperilla peitetylle uunipellille ja paista uunissa noin 6-8 minuuttia.
6. Valmista täyte kuumentamalla kermaa levylla ja sulattamalla fudge-palat siihen. Kylmennä kunnolla (jääkaappi lämpötilaan). Vatkaa vaahdoksi.
7. Ota pyöreä kippo johon kakun kasaat, ja vuoraa se tuorekelmulla.
8. Leikkaa pohjalevystä kipon pohjan kokoinen ympyrä ja kipon suuaukon kokoinen ja lisäksi 1 tai 2 "välikokoa".
9. Laita pohja pala kippoon, ja kostuta. Levitä päälle täytettä ja seuraava välipohja. Kostuta ja täytä. Toista, kunnes kakussa on haluamasi määrä kerroksia (/astiaan mahtuu). päällimmäiseksi kipon suuaukon kokoinen pala. Kostuta sekin.
10. Peitä kelmulla, aseta päälle pieni paino, ja anna olla jääkaapissa vähintään 3 tuntia.
11. Kaulitse piparitaikinasta ympyränmuotoinen selkeästi kakkua isompi pala ja nosta se taikina päälle samaan tapaan kuin sokerimassan tai marsipaaninmassan kanssa toimittaisiin. "Muotoile" käsin kakkuun kiinni ja leikkaa ylimääräiset taikinat pois. Koristele tomusokerilla halutessasi.




perjantai 26. joulukuuta 2014

Kylmäsavulohikakku (gluteeniton)


Minun joulukalenterini loppui 20. luukkuun, mutta johan siinäkin ehti ohjetta olla. Josko ensi vuonna ehtisi ihan aattoon asti päivittää.

Minun on jo pitkään tehnyt mieli kokeilla suolaista juustokakkua, ja nimenomaan kalaisaa sellaista. Joulunaikaan tämä kakku sopi erinomaisesti, mutta mielestäni loistava vaihtoehto myös vaikkapa kevään ja kesän valmistujaisjuhliin.


Kylmäsavulohikakku (gluteeniton)

Pohja:
170 g rainbow tummia gluteenittomia näkkileipiä
75 g voita
0,5 dl ruohosipulisilppua
0,75 dl vettä

Täyte:
400 g tuorejuustoa
2,5 dl vaahtoutuvaa kermaa
4 liivatelehteä
1 ruukkutilli
1 punasipuli
0,5 dl sitruunanmehua
300-350 g kylmäsavulohta
mustapippuria
suolaa

Koristeluun:
Mätiä
Ruohosipulia

1. Sulata voi.
2. Murskaa näkkileivät.
3. Sekoita voi, näkkileipämurut, ruohosipuli ja vesi tasaiseksi massaksi.
4. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja painele näkkileipämassa vuoan pohjalle.
5. Nosta pohja jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat täytteen.
6. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
7. Pilko lohi, punasipuli ja tilli pieneksi silpuksi.
8. Notkista tuorejuustot haarukan avulla.
9. Vatkaa kerma vaahdoksi.
10. Sekoita kermavaahdon joukkoon tuorejuustot ja silputut aineet.
11. Kuumenna sitruunanmehu ja sulata liivatelehdet siihen.
12. Kaada sitruunanmehu ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen.
13. Mausta suolalla ja pippurilla.
14. Kaada täyte jääkaapissa olleen pohjan päälle ja nosta jääkaappiin jähmettymään mielellään yön ajaksi, mutta noin 4 tuntia riittää hyytymiseen.
15. Koristele hyytynyt kakku ruohosipulilla ja mädillä.


lauantai 20. joulukuuta 2014

Joulukalenteri - luukku 20 - Rocky Road



Rocky Road ohjeita on netti pullollaan. Tässä minun versioni.

Rocky Road

100 g fazerin sinistä suklaata
130 g Pandan tummaa suklaata
1,5 dl pieniä vaahtokarkkeja
8 kpl pätkis mini bites -karkkeja
0,5 dl suolapähkinöitä

1. Pilko pätkis mini bitesit pienehköiksi paloiksi.
2. Sulata suklaat. Ensin maitosuklaa ja sitten tumma suklaa. Itse käytin sulatukseen mikroa. Myös vesihaude kattilassa toimii.
3. Sekoita suklaasulat keskenään.
4. Lisää joukkoon pätkis-palat, suolapähkinät ja vaahtokarkit.
5. Vuoraa esim. uunivuoka leivinpaperilla.
6. Kaada seos paperille ja tasoita levyksi levyksi.
7. Laita jääkaappiin tai pakastimeen jähmettymään.
8. Leikkaa paloiksi.
9. Säilytä jääkaapissa.


Rocky Road -palat nätisti pakattuna ovat oiva lahja.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Joulukalenteri - luukku 19 - juustosämpylät



Nostan tähän yhden vanhan, erittäin hyväksi todetun ohjeeni.

Käytin täsmälleen tätä  vanhaa ohjettani, muuttaen ainoastaan kohotuksen.

Kohotin taikinaa yön yli jääkaapissa. Ja näistä tuli ehkäpä jopa vielä parempia niin - mulle kerrottiin.

torstai 18. joulukuuta 2014

Joulukalenteri - luukku 18 - Sytykeruusut

Yksi ruusu ennen steariiniin kastoa.


Vaihteeksi askartelua-paskartelua.

Nämä sytykeruusut on kovin kauniita. Sopii antaa lahjaksi kotiin, jossa ei tulipesää edes ole, sillä koristeena niitä voi pitää.

Käytä aina saman värisiä kynttilänpätkiä yhtä satsia tehdessäsi, niin saat selkeän värisiä ruusuja.



Sytykeruusut

Ruusut ennen kastoa steariiniin
tyhjiä kananmunakennoja
kynttilänpätkiä
huonon kattilan
vettä
jonkun pihtien tapaisen työkalun
leivinpaperia

1. Revi kananmunakennoista kuppiosat irti.
2. Revi lopusta kenno-osasta suikaleita, ja pyörittele suikaleet rulliksi, jotka asetat kuppiosan sisään.
3. Tarvittaessa täytä kuppiosaa vielä pienillä kennosta revityillä suikaleilla
4. Suojaa keittiön tasot (leivinpaperilla, foliolla)
Osa kastettu.
Mun pihteinä toimi tuo
kuvassa oleva pyykkipoika
5. Laita kattilaan vettä ja kynttilänpätkiä (varaa kattilan kansi lähellä sillä syttymisvaara on olemassa, mutta se on varsin pieni, jos pidät huolen ettei seos pääse kiehahtamaan.)
6. kuumenna vesi-kynttilä -yhdistelmää, kunnes steariini on sulanut veen pintaan.
7. Kasta ruusuja steariiniin. Kasta ensin toinen puoli, ja aseta sitten kuivumaan. Tee samoin kaikille ruusuille, ja sitten kasta kaikkien ruusujen toisetkin puolet.
8. Anna kuivua ihan kuiviksi, ja toista kohta 7 (ainakin kerran, halutessasi kahdestikin).
9. Anna steariinin jähmetttyä veden pintaan, ja heitä se sitten roskiin tai säästä seuraavaan ruusukkeiden teko kertaan.
10. Anna ruusujen kuivua kunnolla.
11. Pakkaa nätisti ja anna lahjaksi.

Täällä eräs sytykeruusuohje, jossa on myös vaihekuvia. Itse unohdin ottaa moisia.

Liitin pakettiin kortin, johon laitoin tekstin (yhdistetty kahta netistä löydettyä tekstiä):


Sytykeruusu
Joulun aika alkaa
sulle tahdoin lahjan antaa.
Pistä tää pesään kanssa puiden,
niin saat lämmintä ylle luiden.





keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Joulukalenteri - luukku 17 - piparikierrepullat


Voisilmäpullien kaveriksi leivoin konserttiimme myös näitä. Käytin tällä kertaa valmisa piparitaikinaa.

Piparikierrepullat

½ annos Perinteistä pullataikinaa
500 g valmista piparitaikinaa
raesokeria
paperisia muffinivuokia

1. Valmista pullataikina ohjeen mukaan. Samoin jos käytät pakastettua piparitaikinaa, niin sulata, se kuten pakkauksessa neuvotaan.
2. Kohottamisen jälkeen kumoa pullataikian jauhotetulle pöydälle, ja kaaviloi taikinasta erittäin pitkäsivuinen suokrakulmio.
3. Kaulitse piparitaikina kutakuin samankokoiseksi. Pikkuisen pienemmäksi.
4. Nosta piparitaikina pullataikina päälle ja kääri rullalle kuten kääretorttu (pitkästä sivusta lähtien rullaus)
5. Leikka rullasta noin 18 palaa ja nosta palat leikkauspinta ylöspäin muffinivuokiin.
6. Kohota puolisen tuntia
7. Lämmitä uuni 225 asteeseen.
8. Voitele pullat ja koristele raesokerilla.
9. Paista noin 10 minuuttia.


Pullat lähtövalmiina konserttipaikalle.

tiistai 16. joulukuuta 2014

Joulukalenteri - luukku 16 - voisilmäpullat

Taustalla kuvassa muskelikana.

Niin perinteisiä, niin hyviä. Näitä leivoin myös joulukonserttimme väliajalle, ja oikein hyvin tekivät kauppansa.


Voisilmäpullat (noin 18 kpl)

½ annos perinteistä pullataikinaa
voita
sokeria
vehnäjauhoja pikkuisen

1. Valmista pullataikina ohjeen mukaan.
2. Muotoile pullista pieniä pyöreitä pikkupullia ja anna kohota. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
3. Paina pulliin peukalolla syvä painauma.
4. Voitele pullat kananmunalla.
5. Laita aukkoon noin 1 tl voita ja reilusti sokeria. Ripottele mukaan myös pikkuisen vehnäjauhoja.
6. Paista noin 10 minuuttia.


maanantai 15. joulukuuta 2014

Joulukalenteri - luukku 15 - perinteinen pullataikina

Voisilmäpullia


Pullataikina

5 dl maitoa
1, 5 tl suolaa
2 pss kuivahiivaa
2 dl sokeria
n.15 dl vehnäjauhoja
200 g voita (ota ajoissa huoneenlämpöön)
1 rkl kardemummaa

voiteluun
kananmuna

1. Lämmitä maito noin 42 asteiseksi.
2. Sekoita maidon joukkoon suola, sokerit, kardemumma ja kananmuna.
3. Sekoita muutaman jauhodesin sekaan kuivahiivat ja alusta taikinaan.
4. Lisää jauhoja vähitellen ja vaivaa taikinaa hyvin.
5. Lisää pehmennyt voi jauhojen lisäämisen loppuvaiheessa.
6. lopeta jauhojen lisääminen heti, kun taikina alkaa irrota käsistä ja kulhn reunoista. Mitä vähemmän jauhoja, sitä pehmeämpi pulla :)
7. Siirrä taikina kohoamaan. Kohotin yön yli jääkaapissa. Mutta noin puoli tuntia leivinliinan alla lämpimässä paikassa riittää varsin hyvin.
8.  Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja vaivaa taikinaa.
9. Muotoile taikinasta pikkupullia tai pitkoja.
10. Anna kohota vielä leivinliinan alla puolisen tuntia. Voitele munalla.
11. Kuumenna uuni (pitkot 200 astetta ja pullat 225 astetta) ja paista pitkoja noin 20 min ja pullia noin 10 minuuttia.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Joulukalenteri - luukku 14 - minttudaim-keksit (gluteeniton)



Siitä on jo aikaa, kun kummitätini julkaisi facebookin muistiinpanot sivullaan ohjeen aivan ihaniin daim-kekseihin.

Syksyllä kauppoihin tuli minttudaim-patukoita, ja tällä kertaa tein noita ihania keksilöitä näistä patukoista - gluteenittomilla jauhoilla tosin.

Minttudaimit ovat herkkua. Valitettavasti vain limited edition. Joistakin kaupoista saa kyllä vieläkin, mutta osasta on loppu.


Minttudaim-keksit

200 g voita
2 dl sokeria
2 rkl siirappia
1 muna
1 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
4 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilja sokeria
2 minttudaim-patukkaa (a' 56 g)

1. Kuumenna uuni 175-180 asteeseen.
2. Pilko minttudaimit.
3. Sekoita kaurahiutaleet, jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään.
4. Vatkaa voi, sokeri ja siirappi vaahdoksi.
5. Vatkaa vaahtoon sekaan kananmuna.
6. Sekoita joukkoon kuivat aineet. ja lopuksi daim-murska.
7. Nostele uunipellille kekoja (jätä väliä - leviää)
8. Paista noin 10-12 minuuttia uunin keskitasolla.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Joulukalenteri - luukku 13 - Tomaattinen focaccia (gluteeniton)



Gluteeniton focaccia

2,5 dl vettä
2 tl psylliumia
1 kananmuna
2 tl hunajaa
1 tl suolaa
1 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita
1 dl tattarihiutaleita
3 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
0,5 dl oliiviöljyä
puolikas yhden kynnen valkosipuli
1 pss kuivahiivaa

Pinnalle
1 dl oliiviöljyä (0,5 dl ennen uunia ja 0,5 dl uunista oton jälkeen)
puolikas yhden kynnen valkosipuli
kirsikkatomaatteja
pieni punasipuli
suolaa
kuivattua basilikaa

1. Kuumenna vesi reilusti kuumaksi ja lisää sinne psyllium. Anna turvota 10 minuuttia.
2. Sekoita joukkoon kananmuna, hunaja, suola, kauraleseet, -hiutaleet ja tattarihiutaleet ja pieneksi pilkottu valkosipuli.
3. Sekoita joukkoon seuraavaksi puolet jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Vaivaa taikinaa.
4. Lisää oliiviöljy ja loput jauhot. Vaivaa taikinaa joko käsin tai koneella.
5. Kumoa taikina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja taputtele tasaiseksi.
6. Laita taikina kohoamaan noin puoleksi tunniksi lämpimään paikkaan liinalla peitettynä (itse laitoin uuniin, jonka lämmitin noin 40 asteiseksi)
7. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
8.Pilko punasipuli ja valkosipuli pieneksi silpuksi, puolita kirsikkatomaatit.
9. Tee kohonneeseen taikinaan sormilla syviä reikiä, ja voitele leipä oiiviöljyllä. 
10. Asettele päälle tomaatit ja ripottele sipulit tasaisesti ympäri leivän pintaa. Mausta suolalla ja basilikalla.
11. Paista uunissa 15-20 minuuttia.
12. Voitele pinta välittömästi uunista oton jälkeen oliiviöljyllä.




perjantai 12. joulukuuta 2014

Joulukalenteri - luukku 12 - Luumuinen suklaakääretorttu versio 2


Soitan Con Brassica -seitsikossa. Meillä oli eilen joulukonsertti. Joulukonsertin väliaikakahveille väänsin luumuisesta suklaakääretortusta hieman muunnellun version. Ero siis vain täytteessä.

Luumuinen suklaakääretorttu versio 2

Pohja sama kuin tässä ensimmäisessä versiossa

Täyte
2 liivatelehteä
1 dl kermaa
1 prk luumu-kanelirahkaa
150 g luumumarmeladia
3 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 rkl sitruunanmehua

1. Tee pohja kuten versiossa 1.
2. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen (väh.5 min)
3, Vatkaa kerma vaahdoksi. 
4. Lisää kerman joukkoon sokerit ja luumu-kanelirahka. Sekoita.
5. Kuumenna sitruunanmehu, ja sulata liivatelehdet siihen.
6. Kaada täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
7. Sekoita joukkoon lopuksi luumumarmeladi.
8. Lisää sokeria tarvittaessa.
9. Levitä täyte pohjan päälle ja kääri rullaksi.

torstai 11. joulukuuta 2014

Joulukalenteri - luukku 11 - Luumuinen suklaakääretorttu (Gluteeniton)


Tämän ohjeen löysin Yhteishyvän ruokalehdestä. Vaihdoin vain gluteenijauhot gluteenittomiin. Ja lisäsin vaniljasokerin, koska se on hyvää.

Luumuinen suklaakääretorttu (gluteeniton)

4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
7 rkl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Täyte
1 dl kermaa
200 g tuorejuustoa
3 rkl sokeria
2 rkl sitruunanmehua
300 g (1 prk ) luumumarmeladia
1 liivatelehti

1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
4. Siivilöi kuivat aineet munavaahtoon ja kääntele varovasti tasaiseksi.
5. Kaada leivinpaperilla peitetylle uunipellille ja paista uunissa noin 7 min.
6. Kumoa sokeroidulle voi- tai leivinpaperille. Anna jäähtyä
7. Laita liivatelehti kylmään veteen likoamaan. (anna liota väh. 5min)
8. Vatkaa kerma vaahdoksi.
9. Sekoita kermavaahdon sekaan tuorejuusto.
10. Mausta sokerilla.
11. Kuumenna sitruunanmehu.
12. Sulata liivatelehti sitruunanmehuun.
13. Kaada ohuena nauhana kerma-tuorejuustoseokseen koko ajan sekoittaen.
14. Sekoita täytteen joukkoon myös luumumarmeladi.
15. Levitä täyte pohjan päälle ja kääri rullaksi.
16. Nosta jääkaappiin. Ja anna vetäytyä sielllä vähintään muutama tunti ennen tarjoilua.


Kuvassa näkyvä joulusiideri on muuten parasta,
mitä oon maistanut.



Torttu on parempaa, jos sen malttaa antaa olla kaapissa seuraavaan päivään.

Tortun voi myös pakastaa.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Joulukalenteri - luukku 10 - Kanelinen juustokakku (gluteeniton)



Pirkka-lehdessä oli erään bloggarin ohje kaneliseen juustokakkuun. Tässä kakussa ja siinä lehden ohjeessa ei juuri mitään samaa ole, mutta idea syntyi sieltä.

Ja pitipä vielä mainita, että itse olen viime aikoina (kesästä lähtien) hurahtanut kaneliin melkoisesti. Sitä menee puuroihin, rahkaan, jogurttiin, kahviin...


Kanelinen juustokakku (gluteeniton)

Pohja
150 g gluteenittomia pipareita
40 g voita

Täyte
2,5 dl kermaa
300 g tuorejuustoa
1 rkl kanelia
1 rkl vaniljasokeria
3 rkl sokeria (tai maun mukaan)
0,5 dl Baileys-likööriä
4 liivatelehteä

Pinnalle
Kanelia
Muita haluamiasi koristeita

1. Murskaa keksit.
2. Sulata voi  ja sekoita keksimurskan sekaan.
3. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja painele piparimurska pohjan päälle.
4. Laita pohja jääkaappiin.
5. Laita liivatelehdet kylmään veteen.
6. Vatkaa kema vaahdoksi.
7. Pehmennä tuorejuustoa esim. haarukalla ja lisää se kermavaahdon joukkoon.
8. Mausta seos kanelilla, sokerilla ja vaniljasokerilla.
9. Keitä Baileys (jos haluat säästää prosentteja, niin älä keitä koko satsia).
10. Sulata liivatelehdet baileysiin.
11. Kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon. Sekoita samalla.
12. Kaada täyte jääkaapissa olleen pohjan päälle. Tasoita halutessasi.
13. Laita takaisin jääkaappiin vähintään 4 tunniksi. Mielellään yön yli.
14. Koristele.


Halusin tällä kertaa kokeilla tehdä tuommoisen hyvinkin epätasaisen pinnan ja jättää muun koristelun minimiin.


tiistai 9. joulukuuta 2014

Joulukalenteri - luukku 9 - Glögin maistelua



Heti kun illat alkaa pimentyä ja kynttilät on kaivettu laatikoista takaisin esiin kesän jäljiltä, alan minä kaivata sisuksiini glögiä.

Yleensä glögin himoni taltutan Marlin laimennettavalla perus alkoholittomalla glögillä, mutta välillä kokeilen Alkosta saatavia alkohollillisia glögejäkin.

Tämän vuoden uutta glögimakua - minttusuklaata - en voinut olla testaamatta, vaikkakaan en ollut oikein varma, että odotinko innolla vai pelolla ekaa maistamista. Sen verran erikoinen tuo minttusuklaan ja glögin liitto noin  niinku kuulokuvana on.

Mutta pelko oli aivan turha. Minttusuklainen aromi istahti glögiin erinomaisesti. Nam! Kyllä lämmitti. Tosin sen verran makeaa tämä on, että kovin paljoa, tätä ei tarvitse litkiä.




maanantai 8. joulukuuta 2014

Joulukalenteri - luukku 8 - Valkosuklaiset piparipallerot (gluteeniton)


Kukapa ei rakastaisi syödä raakaa piparitaikinaa?  Nämä ihanat piparipallerot ovat kuin piparitaikinaa valkosuklaakuorrutteella. Helppoa ja hyvää.

Valkosuklaiset piparipallerot (gluteeniton)

100 g gluteenittomia pipareja (tehtynä tällä ohjeella)
50 g maustamatonta tuorejuustoa
130 g  valkosuklaata (eli levy pandan valkosuklaata)
erilaisia strösseleitä

1. Murskaa keksit.
2. Sekoita keksimurskan joukkoon tuorejuusto.
3. Sulata 25 g valkosuklaata, ja sekoita se keksi-tuorejuustoseokseen.
4. Muotoile massasta 12 palloa, ja laita leivin- tai voipaperilla peitetyn lautasen päälle. 
5. Laita jääkaappiin tai pakastimeen kovettumaan hetkiseksi.
6. Sulata loppu valkosuklaa. 
7. Ota pallerot kylmästä, ja pyörittele ne yksi kerrallaan sulassa valkosuklaassa haarukkaa tai lusikkaa apuna käyttäen. 
8. Nosta pallero takaisin paperin päälle ja ripottele pinnalle välittömästi haluamiasi strösseleitä tai muita koristeita.
9. Nosta jääkaappiin jähmettymään.



sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Joulukalenteri - luukku 7 - joulukorttien väkertelyä


Sunnuntai. Eikä mitään tekemistä? Jos kotoasi löytyy kartonkia, kivaa joulupaperia, sakset, niin jo niillä saa aikaan ihan kivoja kortteja.


Leivonnan ohella tykkään askarrella, vaikken kovin hyvä siinä olekaan. Joulukortit olen tehnyt itse jo varmaan kohta kymmenenä vuotena. Tänä vuonna tämä joulunalusaika on melko kiireistä, joten aika yksinkertaisia kortteja tulee tänä vuonna, mutta minusta kyllä ihan kauniita. Vai mitä mieltä olette? 


Vielä ehtii. Kotimaan joulutervehdysten viimeinen lähetyspäivä on perjantai 12.12.!



lauantai 6. joulukuuta 2014

Joulukalenteri - luukku 6 - Luumu-kanelisydämet


Nämä ovat vaihtoehto perinteisille joulutortuille. Tuttua luumun makua lehtitaikinassa, mutta hieman eri muodossa.

Luumu-kanelisydämet
Paistettuina, vaan ei täytettyinä vielä

1 annos gluteenitonta lehtitaikinaa
1-2 purkkia valion laktoositonta maustettua rahkaa luumu-kaneli
luumumarmeladia

(voiteluun
kananmuna)

Koristeluun
Tomusokeria

1. Kaulitse taikina ohueksi levyksi.
2. Ota taikinasta muotilla sydämiä ja siirrä ne pakastimeen.
3. Lämmitä uuni 225 asteeseen.
4. Laita kohmeiset sydämet uunipellille, (Voitele munalla.)
5. Paista uunissa 10-15 minuuttia.
6. Anna jäähtyä.
7. Halkaise sydämet ja levitä pohjan päälle ensin kerros luumumarmeladia ja sitten rahkaa. Laita kansi päälle.
8. Koristele halutessasi tomusokerilla. Niin minäkin olisin tehnyt, jos olisin muistanut ostaa kyseistä tuotetta.







perjantai 5. joulukuuta 2014

Joulukalenteri - luukku 5 - gluteeniton mausteinen joululeipä


Kun olin pieni, ja vielä vähän isompikin, syötiin meillä joulunaikaan leipänä aina mummoni tekemää äärimmäisen hyvää piimälimppua. Sitä leipää kyllä kaipaan älyttömästi. Viime jouluna leivoin piimälimppua muille syötäväksi, ja kokeilin yhtä gluteenitontakin joululeipää, mutten ollut täysin tyytyväinen.

Nyt onnistuin kuitenkin tekemään gluteenittoman soodaleivän, joka ei yllä mummon piimälimpun tasolle, eikä edes yritäkään - käytin tässä osin eri mausteitakin, mutta hyvää tämä on. Rakenne tosin hieman hajoavainen.

Gluteeniton mausteinen joululeipä

5 dl piimää
1 dl oliiviöljyä
0,5 dl siirappia
2,5 tl ruokasoodaa
7 dl sunnuntain tummaa gluteenitonta jauhoseosta
1 dl pellavansiemeniä
0,5 dl seesaminsiemeniä
1 - 1,5 dl valitsemiasi pähkinöitä (Itse käytin tällä Rainbown Pähkinäcoktailia)
2 tl suolaa
2 tl jauhettua neilikkaa
1 rkl anista

1.  Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
2. Murskaa pähkinöitä hieman pienemmäksi.
3. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
4. Sekoita piimä, öljy ja siirappi.
5. Lisää kuivat aineet nesteiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
6. Kumoa taikina vuokaan (käytin uunivuokaa, jonka olin vuorannut leivinpaperilla.)
7. Paista uunissa noin tunti.

Tämä leipä on muuten parhaimmillaan seuraavana päivänä leipomisesta.


torstai 4. joulukuuta 2014

Joulukalenteri - luukku 4 - Itsenäisyyspäivän juustokakku








Eilen täytin vuosia, ja tein tämän kakun juhlistamaan minun syntymäpäivääni. Väreissä ajatuksissa siinsi kuitenkin jo itsenäisen Suomen juhlapäivä. Lauantaiseen juhlapöytään tämä yksinkertainen kakku varmasti sopii erinomaisesti. Makujen puolesta ei kyllä ole perisuomalainen, mutta haitanneeko tuo?

Itsenäisyyspäivän juustokakku

Pohja
200 g Kardemummaisia Wilhelmiinoja 
50 g voita

Täyte
3 dl kermaa
200 g tuorejuustoa
4 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
0,75 dl Bols Blue Curacao -likööriä
4 liivatelehteä

Kiille
1,5 dl Bols Blue Curacao -likööriä
2 liivatelehteä

1. Sulata voi.
2. Murskaa keksit.
3. Sekoita voi ja keksimurska tasaiseksi massaksi.
4. Laita irtopohja vuoan pohjalle leivinpaperi ja taputtele keksimurska pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Nosta jääkaappiin.
5. Laita täytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
6. Vaahdota kerma.
7. Sekoita tuorejuusto kermavaahdon joukkoon, ja jos kakku tulee aikuiseen makuun, niin lisää 0,5 dl likööriä tässä vaiheessa. Mausta sokereilla - maistele mikä määrä on sinun suusi mukainen.
8. Kuumenna 0,25 dl likööriäja sulata liivatelehdet siihen.
9. Kaada liivateneste ohuena nauhana täytteen joukoon, täytettä koko ajan sekoittaen.
10. Kaada täyte jääkaapissa olleen pohjan päälle.
11, Nosta jääkaappiin tai pakastimeen hyytymään.
12. Laita kiilteen liivatelehdt likoamaan kylmään veteen.
13. Kuumenna likööri (Osittain tai kokonaan  - suosittelen kuumentamaan koko satsin.
)
14, Sulata liivatelehdet likööriin (Ja jos kuumensit vain osan, lisää loppulikööri nyt)
15. Anna likööri-liivatteen jäähtyä hetkinen.
16. Kaada varovasti jähmettyneen täytteen päälle.
17. Laita jääkaappin ja anna olla siellä mielellään seuraavaan päivään, vähintään 4 tuntia.
18. Koristele.




keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Joulukalenteri - luukku 3 - Gluteenittomat wilhelmiinat jouluisellla twistillä


Heti alkuun pahoittelen kuvan laatua. Kamerasta oli akku loppu, oli pimeää illalla ja kuva on otettu tablet-laitteella.

Kuvassa kuitenkin on herkkuakin herkullisemmat keksit. Wilhelmiinat. Nuo keksien ikisuosikit. Tällä kertaa astetta jouluisempana.

Huomisesta luukusta paljastan sen verran, että aioin näitä kyseisiä keksejä siinä hyödyntää :)

Kardemummalla maustetut wilhelmiina-keksit:

200g voita
1 keltuainen
2 dl sokeria
reilu 2 rkl siirappia
6 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
vajaa 1 rkl soodaa
1 rkl vaniljasokeria
reilut 2 tl kardemummaa

Laita uuni kuumenemaan 175 - 200 asteeseen.
Sekoita jauhot, sooda, kardemumma ja vaniljasokeri.
Vatkaa toisessa astiassa pehmeä voi, keltuainen, sokeri ja siirappi vaahdoksi.
Lisää voivaahdon joukkoon jauhot.
Tee pellille leivinpaperin päälle pellin pituisia tankoja. Jätä tankojen väliin reilusti tilaa. (Mie tein kaksi pellillistä. Molemmilla pelleillä 3 tankoa.)
Paista uunissa noin 15 min.
Leikkaa lämpiminä paloiksi. Perinteisesti wilhelmiinat leikataan vinoittain.